Harjula-Kärkkäälän lehtoniitty, Leppävirta

Saat lisätietoa klikkaamalla kuvassa näkyviä pisteitä. Kuvat saa suuremmaksi kuvan oikean yläkulman kuvakkeesta.

Tontin keskuksena on ympärivuotisessa asuinkäytössä oleva, vuonna 1938 valmistunut, hirsirunkoinen peruskunnostettu torppa. Tilaan kuuluu rinnetontti, joka on aikoinaan lohkaistu Museotien varrella sijaitsevan Itkolan sotilastilan maista. Tontti on ollut kaskiviljelyssä, josta yhä merkkinä kiviraunioita ja kiviaidan pätkiä. Välillä tontti on toiminut myös kaalimaana. Navetanraunion alapuolinen kivinen niitty ja ylärinteen kallio ovat olleet lehmän laitumena. Aiemmin avoin rinnemaisema on sulkeutunut viljelyn ja laidunnuksen päätyttyä tiheäpuustoiseksi lehtipuulehdoksi. Maa on multavaa ja pysyvästi kosteaa, koska kookkaat lehtipuut varjostavat aluetta ison osan päivää ja tonttirinne viettää jyrkästi pohjoiseen ja itään. Mökin ja navetanraunion alapuolisia luonnonniittyalueita alettiin hoitaa uudelleen vuonna 1993, lähes 25 vuoden tauon jälkeen. Säännöllisesti hoidetut lehtoniityt ovat harvinaisia Savossa. Harjula-Kärkkäälän lehtoniityn arvoa lisää iäkäs komea lehtipuusto sekä siellä esiintyvät useat vaateliaat lehtolajit.


Siirry toiseen perinnemaisemaan klikkaamalla jotain alla olevaa Perinnemaiseman nimeä tai kuvaa