Kirkonkylän maisema

Vuonna 1949 julkaistussa Tämä on Pohjois-Savo -teoksessa Leppävirtaa on kuvattu seuraavasti: ”Paikkakunnasta muodostui yksi koko Pohjois-Savon tärkeimmistä henkisen ja aineellisen sivistyksen keskuksista. Sinne syntyi suuria herraskartanoita ja vauraita maalaistaloja. Maa- ja vesiliikenteen solmukohtana Leppävirrasta tuli niin tärkeä seutu, että sinne jo 1700-luvulla suunniteltiin Savon ja Pohjois-Karjalan yhteistä kauppalaa. Savon ensimmäisiä maakauppiaita olivat Leppävirran Kansaset, jotka monipuolisina, vakavaraisina liikemiehinä tunnettiin laajalti maakunnan rajojen ulkopuolellakin. Varkauden ja Sorsakosken tienoille nousseet teollisuuslaitokset osaltaan korostivat Leppävirran pitäjän merkitystä. Maatalouden ja erikoisesti hevoskasvatuksen alalla Leppävirta on aina ollut eturivin paikkakuntia Pohjois-Savossa.”

Leppävirran kirkko

Leppävirran seurakunta itsenäistyi Kuopion emäseurakunnasta vuonna 1639 ja Leppävirran ensimmäinen kirkko rakennettiin 1640-luvulla nykyisen Kievarinkadun varrelle. Kirkon läheisyyteen rakennettiin myös pappila, suntion ja lukkarin asunnot, kymmenyspuoti ja kestikievari. Näin kirkonkylän alueesta alkoi vähitellen kasvaa pitäjän keskus.

Ensimmäinen kirkko kävi ahtaaksi sekä todettiin huonokuntoiseksi jo 1600-luvulla. Sotien ja seurakunnan köyhyyden vuoksi uuden kirkon rakentaminen kuitenkin viivästyi. Vuonna 1738 aloitettiin leppävirtalaisen rakennusmestarin Pekka Kolarin johdolla puisen ristikirkon rakentaminen. Tämä kirkko paloi salaman sytyttämänä vuonna 1834.

Kuvassa näkyvä Leppävirran tiettävästi neljäs kirkko valmistui vuonna 1846. Kirkko edustaa Intendentinkonttorin kirkkosuunnittelua. Vuonna 1835 laadituista piirustuksista löytyvät arkkitehtien C.L. Engelin ja A.W. Arppen allekirjoitukset.

Kirkko on muodoltaan tornillinen pitkäkirkko ja edustaa tyyliltään uusklassismia. Kirkkoa on korjattu useaan otteeseen, ensimmäisen kerran jo 1850-luvulla arkkitehtien C.A. Edefeltin ja H. Dahlströmin suunnitelmien mukaisesti. 1980-luvulla toteutetun kirkon kunnostustyön suunnitteli arkkitehti Heikki Elomaa.

Leppävirran kirkko varhaisessa ulkoasussa

Kuvassa kirkko on vielä varhaisessa, 1800-luvun paanukattoisessa ulkoasussaan.   Paanukatto muutettiin 1900-luvun alussa peltikatoksi. Vuonna 1948 sattuneen tulipalon seurauksena kattorakenteet uusittiin jälleen.

Kirkonkylän raitti

Leppävirran kunnalliset asiat, kuten järjestyksenpito ja köyhäinhoito, hoidettiin 1870-luvulle saakka kirkkoherran johtamissa pitäjänkokouksissa. Kunnallishallintoon Leppävirralla siirryttiin vuonna 1872, kun kunnassa valittiin ensimmäinen kunnan esimies. Pitäjänkokoukset muuttuivat kunnankokouksiksi.

Kokouksissa jokaisella ”hyvämaineisella” kunnan jäsenellä oli ääni- ja puheoikeus. Käytännössä vauraalla väestöllä oli äänestyksissä enemmän vaikutusvaltaa, sillä käytettävään äänimäärään vaikutti henkilön maksamat veroäyrit. Vauraalla väestöllä oli siis käytössään enemmän ääniä kuin muilla. Asioiden valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta vastasi kunnallislautakunta, joka muodostui ns. piirimiehistä. Jokaisesta kunnan hallintopiiristä valittiin yksi edustaja kunnallislautakuntaan. 1920-luvulle saakka Leppävirta oli jaettu 16 hallintopiiriin.                 

Vanha pitäjäntupa kirkonkylän keskustassa toimi kuntakokousten pitopaikkana. Ajatuksia kunnantuvan rakentamisesta esitettiin, mutta ilmeisesti taloudelliset resurssit eivät riittäneet rakentamiseen, joten vanha pitäjäntupa päätettiin kunnostaa kunnantoimistoksi.

Kuvassa Leppävirran kirkonkylän kylänraitti. Etualalla olevassa rakennuksessa, vanhassa pitäjäntuvassa, toimi kunnantoimisto. Kunnantoimiston takana olevassa rakennuksessa puolestaan toimi kauppa, Leppävirran Kauppaosakeyhtiö.

Entinen viljamakasiini eli kotiseutumuseo

Alun perin viljamakasiinina toimineen rakennuksen vanhin osa on tiettävästi vuodelta 1848. 1900-luvun alussa rakennusta laajennettiin nykyiseen kokoonsa. Viljamakasiinina rakennus toimi aina 1940-luvulle saakka.

Vuonna 1956 Leppävirran kunta osti makasiinirakennuksen museokäyttöön. Samalla rakennuksen ulkoasu muuttui, sillä aiemmin hirsipintainen rakennus laudoitettiin.

Kansasen kauppakartano

Yksi kirkonkylän komeimmista rakennuksista oli kuvassa näkyvä Kansasen kauppakartano. Aiemmin kaupankäynti oli ollut sallittua vain kaupungeissa, mutta maakaupan vapauduttua 1860-luvulla myös Leppävirralle perustettiin lyhyessä ajassa toistakymmentä kauppaa.

Maakaupan vapauduttua leppävirtalainen kauppias Pekka Kansanen oli ensimmäisten joukossa perustamassa kauppapuotia kirkonkylälle. Kaupankäynti sujui hyvin ja vuonna 1879 valmistui, kuvassa näkyvä, Pekka Kansasen rakennuttama kauppakartano.

Leppävirran Kauppaosakeyhtiö

Vuonna 1895 perustettiin Leppävirran Kauppaosakeyhtiö, joka seuraavana vuonna aloitti kauppatoiminnan kirkonkylällä. Vuonna 1917 Leppävirran Kauppaosakeyhtiö joutui, mahdollisesti taloudellisista vaikeuksista johtuen, lopettamaan toimintansa ja myymään toimitilansa Talous-Osuuskaupalle.

Osuusmeijeri

Meijeritoiminta oli aluksi pääasiassa yksittäisten kartanoiden ja tilojen omistajien ylläpitämää. 1880-luvulla ryhdyttiin kuitenkin suunnittelemaan yhteismeijerin perustamista Leppävirralle. Leppävirralle haluttiin perustaa koko pitäjän käsittävä ajanmukainen meijeri. Leppävirran osuusmeijeri perustettiinkin vuonna 1901.

Osuusmeijeritoiminta aloitettiin entisessä pappilassa, joka muutettiin meijerikäyttöön sopivaksi. Leppävirran osuusmeijerin toiminta jatkoi aina vuoteen 1936 saakka, jolloin meijeritoiminta siirrettiin Varkauteen ja meijerin nimi muuttui Varkauden seudun osuusmeijeriksi.

Vanha apteekki

Pappilanrantaan johtavan tien haarassa sijaitsi kaunis, huvilamainen rakennus, jossa toimi apteekki.  Rakennus tuhoutui tulipalossa aprillipäivänä vuonna 1908, jonka jälkeen apteekki toimi ensin pienessä saunarakennuksessa ja sittemmin Kallion huvilassa. Apteekkikäytössä Kallio toimi vain lyhyen aikaa, sillä jo vuonna 1912 talo siirtyi Kansasen sisarusten omistukseen.

Vanha sairaala

1800-luvun lopulla ryhdyttiin keskustelemaan oman sairaalan rakentamisesta Leppävirralle, sillä Kuopion lasaretin käyttö oli vaikeaa ja usein kallista. Kuvassa näkyvä kunnansairaala valmistui vuonna 1913. Sairaalasta löytyi 14 potilaspaikkaa ja rakennus oli varustettu kaakeliuuneilla, sähkövalolla sekä kylmällä ja lämpimällä vedellä. Rakennusta kunnostettiin vuosina 1928-1929.

Sairaala osoittautui pian liian pieneksi ja potilasmäärien kasvaessa kärsittiin tilanahtaudesta. Uuden sairaalan saamista Leppävirralle jouduttiin kuitenkin odottelemaan aina 1950-luvun alkuun saakka.

Sairaalan henkilökuntaa ja potilaita

Sairaalan alkuvuosina otetussa kuvassa sairaanhoitaja Anni Kolari potilaiden kanssa. Sairaalan henkilökuntaan kuului sairaanhoitajia, harjoittelija sekä palvelijoita. Myöhemmin työntekijöiden määrä kasvoi ja sairaalassa työskenteli hoitajien lisäksi myös ylihoitaja, yövalvojia sekä keittiö- ym. henkilökuntaa.

Kunnalliskoti

Ennen kunnallisten palveluiden kehittymistä köyhäin- ja vaivaishoidosta vastasi seurakunta ja sen jäsenet. Vuonna 1876 annettiin ohjesääntö, jonka mukaan vaivaishoito jaettiin piirikuntiin. Piirikunnan velvollisuutena oli huolehtia oman alueensa vähäosaisista ja avuntarpeessa olevista, joihin katsottiin kuuluvan ”hullut ja heikkomieliset”, alle 16-vuotiaat turvattomat lapset sekä vaivaiset ja vanhukset, jotka eivät kyenneet työhön.

Vuosisadan lopulla heräsivät ajatukset yhteisen hoitohuoneen, vaivaistalon, rakentamista avuntarpeessa oleville. Kuvassa vuonna 1894 valmistunut vaivaistalo (myöh. kunnallistalo), ”Törölä”. Yhteisen vaivaistalon rakentamisen myötä kaikki Leppävirran piirikunnat, lukuun ottamatta Varkautta, yhdistyivät yhdeksi vaivaishoitopiiriksi.

Tyttökansakoulu

Vuonna 1871 perustettiin Leppävirran kirkonkylälle oma kansakoulu. Aluksi koulu toimi Pekka Kansasen talossa Nikkilänmäellä, mutta jo seuraavan vuoden alussa valmistui koululle oma rakennus Kalmalahden rantaan.

Ensimmäinen kansakoulu oli tarkoitettu ainoastaan pojille. Pian heräsivät ajatukset kansakoulun perustamisesta myös tytöille. Tyttökansakoulu aloitti toimintansa niin ikään Nikkilänmäellä, poikakoulun vanhoissa tiloissa. Tilat eivät kuitenkaan soveltuneet opetuskäyttöön, joten koulu ei toiminut muutamaan vuoteen. Vuosina 1874–1919 tyttökansakoulu jatkoi toimintaansa kuvassa näkyvän kunnantalon yhteyteen rakennetussa lisärakennuksessa.

Kansakoulu

Leppävirran kirkonkylän uusi kansakoulurakennus valmistui vuonna 1922 arkkitehti Juho Nykäsen suunnittelemana. Tietola-niminen rakennus toimi koulukäytössä, kunnes Leppävirralle rakennettiin uusi Leppäkertun koulu.

Leppävirran nuorisoseuran talo Seurakallio

1800-luvun lopulla perustettiin Leppävirran nuorisoseura, jonka toimintaan kuuluivat mm. opinto-, voimistelu- ja käsityökerhot sekä erilaiset tapahtumat. Jo vuosisadan vaihteessa ryhdyttiin suunnittelemaan myös seuratalon rakentamisesta. Samaan aikaan myös kirkonkylän VPK suunnitteli omien tilojen rakentamista, joten yhdistyksille päätettiin rakentaa yhteinen toimitila.

Kuvassa näkyvä nuorisoseurantalo valmistui vuonna 1902. Vokkolan kartanon omistaja Emil Enwald lahjoitti kirkonkylältä tontin hanketta varten. Hirsinen rakennus valmistui talkootyönä ja lahjoitusten turvin. VPK:n toiminnan tyrehtyessä 1930-luvulla, talo jäi yksinomaan nuorisoseuran käyttöön. Rakennus oli 1980-luvulla huonossa kunnossa, mutta saatiin talkootyöllä kunnostettua ja on käytössä edelleen.

Kanttorila

Kuvassa näkyvässä rakennuksessa toimi Leppävirran ensimmäinen kirjakauppa.  Vuonna 1913 rakennetun talon rakennutti tiettävästi kirjakauppias Ville Koponen. Myöhemmin Ville Koposen sisko testamenttasi talon seurakunnalle, mikä antoi talon kanttorin virka-asunnoksi. Tästä juontuu rakennuksen Kanttorila -nimi. Myöhemmin rakennus siirtyi yksityisomistukseen. Ville Koponen tunnettiin Leppävirralla paitsi kirjakauppiaana myös innokkaana valokuvaajana.

Kauppilanmäki

Yksi Leppävirran vanhimmista herraskartanoista oli Kauppilanmäen tila. Tilan tiedetään 1600-luvun lopussa olleen kapteeni Kristoffer Bölliallen omistuksessa. Kauppilanmäen tila säilyi sotilassukujen omistuksessa aina 1800-luvulle saakka. Kauppilanmäen tilan asema itsenäisenä tilana päättyi vuonna 1821, jolloin Vokkolan tilan omistaja Anders Johan Enwald osti tilan pojallensa.

Vokkolan kartano

Vokkolan kartano on yksi Leppävirran vanhimmista herraskartanoista. Varhaisimmat tiedot tilasta löytyvät 1600-luvulta, jolloin sen omistajana toimi Mikael Wokkolainen. Vuonna 1800 tila siirtyi Enwaldin suvun omistukseen, kihlakunnantuomari Anders Johan Enwaldin ostettua Vokkolan tilan. Enwaldien omistuksessa Vokkolan tila eli kukoistuskauttaan ja oli pitäjän suurin kartano.

Tilan ostettuaan Anders Enwald rakennutti uuden asuinrakennuksen pienen, huonokuntoisen rakennuksen paikalle. Vuonna 1820 Vokkolan tilalla ryhdyttiin jälleen rakennustöihin ja tilalle rakennettiin ajan mukainen, uusklassistisia piirteitä omaava päärakennus. Tässä kaksikerroksisessa päärakennuksessa oli kaksi suurta salia sekä toistakymmentä asuinhuonetta.

Vokkola kartano oli Enwaldin suvun omistuksessa aina vuoteen 1911 saakka, jolloin tila myytiin Tornator Oy -nimiselle yhtiölle. Tämän jälkeen kartanolla oli myös useita muista omistajia. Kartanon rakennuskannan vanhetessa ja maaomistusten vähenemisen myötä, ei Vokkolalle tahtonut löytyä enää ostajia. Vuonna 1967 Vokkolan kartanon historia päättyi lopullisesti, kun tilan rakennukset purettiin.

Vokkolan kartanon väkeä

Kuva on otettu vuonna 1901 Vokkolan kartanon portailla. Vokkolan tilan isäntä, tuomari Emil Enwald, on kuistilla istuva iäkkäämpi mies. Hän kuoli vuonna 1903. Tilaa ryhtyi tällöin hoitamaan tilan pehtoori, sillä Emil Enwaldin pojat eivät virkatehtäviensä ja muualla asuvina voineet hoitaa tilaa. Vuonna 1911 tila myytiin Tornator Oy -nimiselle yhtiölle ja tämän jälkeen omistajat vaihtelivat.

Karlvikin kartano

Karlvikin kartanon historia ulottuu aina 1600-luvulle saakka, jolloin tila tunnettiin nimellä Ryynänranta. Karlvik nimen tila sai 1700-luvulla, silloisen omistajan, piirimaanmittari Karl Johan Hartmanin mukaan. Tiettävästi 1700-luvun lopulla Karlvikiin rakennettiin myös uusi, komea päärakennus. Karlvikin tila oli historian saatossa useiden eri omistajien omistuksessa.

1860-luvulla Karlvikin kartano siirtyi tuomari Mathias Brunoun omistukseen. Brunoun aikana kartanon rakennuksia korjattiin ja laajennettiin. Päärakennukseen rakennettiin lisätila, jota kutsuttiin ns. kavaljeerien siipirakennukseksi. Siipirakennuksessa säilytettiin tuomiokunnan arkistoa ja se toimi nuorten tuomareiden asuntona käräjien aikana. Myös kartanon kasvitarhan ja puiston ylläpitoon kiinnitettiin erityistä huomiota.

Brunoun kausi Karlvikin kartanossa päättyi vuonna 1901. Karlvikin kartanon siirryttyä vuonna 1934 maanviljelijä Kustaa Tiitiselle, tilan nimi muutettiin Päivärannaksi.

Brunout

Karlvikin kartanolla on ollut useita omistajia ja yksi merkittävimmistä oli Leppävirran tuomiokunnan tuomari Mathias Brunou, joka omisti tilan vuosina 1870-1901.

Alapiha

Kuten Karlvikin ja Vokkolan kartanot, myös Alapiha oli alun perin talonpoikainen maatila. 1800-luvun alussa Alapihan tila siirtyi eversti Torsten Tavastille. Tavastin jälkeen tämän poika Gustaf Jung hoiti tilaa jonkin aikaa, kunnes vuonna 1847 Alapiha omistajaksi tuli Rautalammin kihlakunnan kruununvouti Gustaf Adolf Krogerus.

Kruununvouti Krogeruksen muutettua pois Leppävirralta Alapiha siirtyi kruunuvouti Gustaf Fredrik Kulvikin omistukseen. Kulvik isännöi tilaa vuosien 1859-1873 välisenä aikana. Alapihan kaksikerroksinen päärakennus rakennettiin tiettävästi kruununvouti Kulvikin toimesta. Rakennuksessa voidaan nähdä piirteitä alueelle 1800-luvun puolivälin jälkeen levinneestä sveitsiläistyylisestä arkkitehtuurista, joka ilmenee mm. päärakennuksen katon poikkiharjassa.

Vuonna 1882 Alapiha siirtyi maanviljelijä Juho Laitiselle. Laitisen toimiessa isäntänä tilalle perustettiin karjanhoitokoulu. Hän oli myös aktiivisesti mukana paikallisessa kunnalliselämässä.

1950-luvulla Alapiha siirtyi kunnalle ja päärakennus muutettiin oppilasasunnoksi. Alapihan alakoulun toimiessa ensimmäinen kerros toimi opetuskäytössä sekä koululaisten iltapäivätoiminnan tilana. Uuden Leppäkertun koulun valmistuttua opetustoiminta kartanossa päättyi. Rakennuksen toinen kerros on vuokrattu toimisto- ja varastotiloiksi.

Alapihan karjanhoitokoulu

1800-luvun loppupuolella elettiin maataloudessa suurta kehityskautta. Maatalouden monipuolistuessa siirryttiin yhä enemmän karjataloustuotantoon. Samalla karjanhoitoon ja meijerityöhön liittyvän koulutuksen tarpeeseen alettiin kiinnittää huomiota.

Aiemmin lähin karjanhoitajakoulu oli ollut Joroisten Järvikylän kartanossa, mutta jo1900-luvun alkuvuosina Leppävirralle saatiin oma karjanhoitajakoulu. Hieman myöhemmin, vuonna 1903, perustettiin Alapihan karjanhoitokoulun yhteyteen myös meijerikoulu. Meijerikoulu jäi toiminnaltaan lyhytikäiseksi, sillä se lakkautettiin pian perustamisensa jälkeen. Alapihan karjanhoitokoulu sen sijaan toimi aina vuoteen 1910 asti.

Kuvassa karjanhoitokoulun opettaja Ilma Huuskonen oppilaidensa kanssa.