Heinäveden kirkonkylä
Heinäveden kirkonkylä kirkonmäeltä nähtynä. Maisemaa hallitsevalla kirkonmäellä sijaitsee kirkon lisäksi entinen pitäjäntupa (kuvan vasemmassa reunassa oleva pitkä rakennus) sekä viljamakasiini, jossa toimii nykyään kotiseutumuseo. Aiemmin mäellä sijaitsi myös pitäjän kaivo sekä kirkonkylän kansakoulu, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1966.
Heinäveden kirkko
Heinävesi oli pitkään harvaan asuttua aluetta ja silloisen emäpitäjänsä Rantasalmen erämaata. 1700- ja 1800-lukujen aikana asukasluku nousi kasvuun. 1740-luvulla Heinävedelle rakennettiin oma kappeli ja vuonna 1748 ensimmäinen kirkko. Heinäveden kirkko on maamme toiseksi suurin puukirkko. Poikkisakaroilla varustettu pitkäkirkko rakennettiin vuosien 1890–91 välisenä aikana ja sen suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Tyylillisesti kirkkorakennus edustaa uusgotiikkaa, joka vaikutti maassamme 1800-luvulla erityisesti juuri kirkkoarkkitehtuurissa.
Kirkon ulkoasu on kokenut ajansaatossa joitakin muutoksia. 1970-luvulla kirkkoon asennettiin sähkölämmitys ja kirkon ulkomaalaus uusittiin.
Sisäkuva kirkosta
Kirkon sisätilojen maalauksesta vastasi rakennusmestari Juho Korhonen. Oleellinen osa kirkon sisustusta olivat urut, joiden hankkimista varten perustettiin erillinen rahasto. Kirkon urut hankittiin vuonna 1906 J.A. Zachariassenin urkutehtaalta Uudestakaupungista. Kirkon vanha alttaritaulu on taiteilija J. E. Kortmanin vuonna 1893 maalaama “Kristus Getsemanessa”.
Vanhan kirkon rakennuspiirustus
Heinäveden nykyinen kirkko on järjestyksessään kolmas. Aiemmin samalla paikalla sijaitsi arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa vuonna 1887. Kuvassa arkkitehti Engelin piirustus vuonna 1840 valmistunutta Heinäveden kirkkoa varten. Engelin suunnittelema kirkko oli ristikirkko, jonka keskiosaa koristi suuri kupoli.
Pitäjäntupa
Kirkonmäellä sijaitseva entinen pitäjäntupa rakennettiin 1800-luvulla. Rakennus toimi aina 1960-luvulle saakka kunnantalona. Myöhemmin pitäjäntupa on toiminut myös mm. käsityökeskuksena sekä matkailuneuvontapisteenä.
Entinen viljamakasiini
Nykyisin kotiseutumuseona toimiva rakennus on entinen pitäjän viljamakasiini eli lainajyvästö. Rakennuksen pidempi siipiosa rakennettiin jo 1800-luvun alkupuolella, kun taas lyhyempi siipiosa rakennettiin vuonna 1900. Museokäyttöön viljamakasiini otettiin vuonna 1961.
Pakarila
Pakarilan tilalla on suuri merkitys Heinäveden historiassa. Pakarilan ratsutila oli 1600-luvulta lähtien yksi Heinäveden vauraimmista talonpoikaistaloista sekä yksi kirkonkylän kolmesta kantatilasta. Heinäveden kirkonkylän keskeiset rakennukset sijaitsivat tilan mailla ja sen päärakennus toimi aikoinaan postitalona ja kievarina. Tilan vaalea päärakennus edustaa itäsuomalaista talotyyppiä. Satulakattoisen rakennuksen keskellä on poikkipääty. Päärakennuksen lisäksi pihapiiristä löytyy talousrakennuksia, jotka ovat väritykseltään punaisia.
Maljala
Maljala oli yksi kolmesta kirkonkylän kantatiloista. Maljalan tilan päärakennus toimi kunnanvirastotalona vuosina 1923-1968. Rakennus purettiin myöhemmin nykyisen kunnantalon tieltä.
Kristillisen yhdistyksen talo
Tämä kirkonkylällä sijainnut rakennus purettiin jo 1950-luvulla.
Satulinna
Satulinna oli Heinäveden ensimmäinen apteekkirakennus. Sen rakennutti apteekkari Kinnunen. Apteekin jälkeen rakennuksessa toimi kirjasto aina vuoteen 1966 saakka.
Marjamäen pappila
Marjamäen pappila valmistui vuonna 1850. Pappilarakennuksen piirustukset laati kappalainen Bohlin ja rakennustöistä vastasivat rakennusmestari Michael Podolsky sekä puuseppä Denisoff. Klassistishenkisen rakennuksen pihapiirissä on myös samalta ajalta peräisin olevia aittarakennuksia, kivinavetta sekä kiviaidan ympäröimä puutarha.
Kirkonkylän satama
Heinäveden kirkonkylän satama, Kermanranta, on ollut merkittävä sisävesisatama Saimaan laivaliikenteessä. Vuonna 1896 alkoi säännöllinen laivaliikenne Heinävedeltä Kuopioon ja vuonna 1906 ryhdyttiin liikennöimään Kuopio-Savonlinna välisellä reitillä. Aluksi sisävesilaivat, kuten Heinävesi I ja II, palvelivat lähinnä alueen asukkaita, mutta myöhemmin 1930-luvulta lähtien enenevissä määrin myös matkailijoita.